Palaamme lähiopetukseen studiolle

1.6.2020

1.6.2020 lähtien opettajamme Tiina Björk ja Sanna Kola aloittavat taas lähiopetuksen. Opetuspaikka on Vähäheikkiläntien studio. Maria Jaakkonen ja Heidi Laakso jatkavat edelleen etänä ja Sofia Autio palaa taas remmiin opettamaan ainakin kesän ajaksi etäyhteydellä! 

TARTUNTARISKIT MINIMIIN: Laulamiseen ja koronaviruksen tarttumiseen voi liittyä riskejä. Tautitilanne on kuitenkin Turun seudulla nyt ollut hyvä. Korostamme kuitenkin, että missään nimessä minkäänlaisissa hengitystieoireilussa ei saa tulla lähitunnille! Studiolla ja opettajalla on valmius muuttaa tunti nopeallakin aikataululla etätunniksi, jolloin saat kuitenkin tunnin hyödynnettyä. Studiolla on järjestelty kalusteita uudelleen, niin opettaja ja oppilas saavat pidettyä maksimaalisen etäisyyden, mikä siinä tilassa on mahdollista. 

TUNNEILLE SAAPUMINEN: Tulethan tunnillesi vasta muutama minuutti ennen tunnin alkua, niin minimoimme kohtaamiset ahtaissa aulatiloissamme. 

PERUUTUSKÄYTÄNTÖ KORONAN AIKANA: Olemme toistaiseksi muuttaneet peruutuskäytäntöä siten, että asiakas voi vielä laulutuntipäivän aamuna klo 9 mennessä ilmoittaa maksutta opettajalleen peruutuksesta. Tämän jälkeen perimme peruutusmaksun, mikäli asiakas ei halua myöskään etätuntia. Lyhyemmälläkin varoitusajalla tunti on mahdollista muuttaa etätunniksi, mutta korostamme, että mitä aikaisemmin ilmoitat muutoksesta, sitä sujuvammin asiat menevät! Opettajalla voi olla muitakin oppilaita, ja etäyhteyden avaaminen kestää aina oman aikansa. 

Hienoa, että päästään taas vähän normaalimpaan käytäntöön, mutta olkaamme kaikki edelleen huolellisia, että tilanne pysyykin hyvänä! Korostamme hyvää käsihygieniaa ja sitä, että vain aivan terveenä tullaan tunnille. Me puolestamme huolehdimme  yleisestä siivouksesta ja pintojen puhdistamisesta asiakkaiden välissä.  

Uusimmat aiheet

Kesäajan opetus Ääniräätälissä

8.6.2020
Ääniräätälissä on mahdollista saada laulutunteja myös kesällä. Puhetunnit jatkuvat elokuussa. Kysy lisää tai katso sopiva aika... Lue lisää »

Palaamme lähiopetukseen studiolle

1.6.2020
1.6.2020 lähtien opettajamme Tiina Björk ja Sanna Kola aloittavat taas lähiopetuksen. Opetuspaikka on Vähäheikkiläntien... Lue lisää »

Lahjakorttien voimassaoloa pidennetään

21.4.2020
Saitko joululahjaksi lahjakortin, jonka voimassaolo on merkitty 16.6.2020? Älä huoli, pidennämme kaikkien 13.3.-16.6.2020 päättyvien... Lue lisää »

Klasarilaulua kalsareissa - Ääniräätälin klassinen keskiviikko

12.4.2020
Uusi tunti klassisen laulun tai muuten vaan laulutekniikan treenaamiseen!  Keskiviikkoisin alk. 15.4.2020 klo 18 Hinta: 10... Lue lisää »

Miten pääset mukaan etälaulutunnille? Ohjeet Zoomin käyttöön

31.3.2020
Tässä sinulle muutama ohje, jotka auttavat sinua eteenpäin Zoomin haltuunottamisessa!  Klikkaa tästä, niin löydät muutaman... Lue lisää »

TULE MUKAAN! Lauletaan yhdessä etänä!

25.3.2020
Sofia Autio aloittaa ma 30.3.2020 klo 18 verkko-opetuksena kertamaksulliset Lauletaan yhdessä etänä -tunnit! Sofian Lauletaan... Lue lisää »

Puheäänen pikahuolto 2x45 min - helposti etäyhteydellä!

15.3.2020
PUHEÄÄNEN PIKAHUOLTO Mitä sisältää: 2x45 min yksityistunnit Zoom-etäyhteydellä Hinta: 130 € Mitä välineitä... Lue lisää »

Miten löydät perille uuteen laulustudioon?

5.1.2020
Ääniräätälin laulustudio on muuttanut uusiin toimitiloihin 1.1.2020. Julkisilla liikenneyhteyksillä uuteen Ääniräätäliin... Lue lisää »

Kristallit helisemään - sopraano Heidi Laakso tekee paluun!

22.11.2019
Satakuntalaislähtöinen sopraano Heidi Laakso palaa Ääniräätälin opettajakuntaan muutaman vuoden tauon jälkeen. Heidi on valmistunut... Lue lisää »

Ääniräätälin suosittelupalkinto

1.4.2019
Tuo ystäväsi Ääniräätälin asiakkaaksi ja saat ilmaisen laulutunnin itsellesi!  Jokaisesta myydystä... Lue lisää »

Ääniräätälin uusi takuu: Jos et ole tyytyväinen opetuksen laatuun saat rahasi takaisin!

28.9.2018
Asiakkaidemme tyytyväisyys on meille kaikki kaikessa ja haluamme sen myös osoittaa. Tästä päivästä alkaen Laulustartti-paketilla on... Lue lisää »

Lahjahuolia? Ohjelmaa juhliin? - Polttari- ja Synttäripaketti alk. 150 €

17.4.2018
Suunnitteletko läheisellesi polttareita, synttäreitä tai muuta yllätysohjelmaa? Räätälöidään yhdessä teille sopiva paketti ja... Lue lisää »
$(".mobileNavigation ul li a.index-8").attr("target","_blank");