Laulunopetus, laulukurssit Turku

Ryhmälaulutunneille pyrimme kokoamaan samantasoiset oppijat samaan ryhmään, näin kaikki hyötyvät opetuksesta eniten. Ääniräätälin ryhmät ovat pienryhmiä, jolloin opetus on vielä varsin yksilöllistä Laulun iloa laulamattomille -ryhmässämme.

Rohkeutta yksinlaulamiseen -ryhmässä saat henkilökohtaista opetusta sekä pääset oppimaan myös siitä, kun toisia opetetaan. Saat myös heti alusta lähtien totuttautua pienimuotoiseen esiintymiseen, jolloin kynnys esiintyä konsertissa ei ole enää niin suuri.

Ääniräätälin erikoisuus on esiintyvä A cappella -ryhmä Just For Fun. Täydennämme ryhmää koelaulun perusteella, musiikkityyli on rock-pop-iskelmä -henkistä. Yhtyelaulua klasareille - Musette -ryhmä on aloittanut keväällä 2015 ja kaipaamme nuotinlukutaitoisia klassisesta laulumusiikista kiinnostuneita laulajia mukaan ryhmään!

Palvelut lauluryhmille ja kuoroille

Kaipaako oma lauluryhmäsi tai kuorosi ammattilaisen ohjausta tekniikassa tai ulkopuolisen näkemystä tulkinnan kehittämisessä? Ääniräätäli auttaa! Tutustu Ääniräätälin palveluihin lauluryhmille.

Osta ryhmäkurssit Laulutuntikaupasta!