Laulutekniikan Bootcamp - intensiivikurssi, Turku

Kesto: viisi iltaa, elokuun alussa, ilmoitetaan myöhemmin

Aikataulu: Ma-pe

Opettaja: Laulupedagogi Sanna Kola
Hinta: 135 €

Ryhmän minimikoko on 4 osallistujaa.

Ryhmä on tarkoitettu myös aivan vasta-alkajille, tästä voit ottaa hyvän startin syksyn laulutunneille!

Kerrankin riittävästi aikaa tutustua omaan instrumenttiin pohjia myöten! Käymme läpi luontevan laulamisen ja äänenkäytön osa-alueita perusteellisesti, mutta rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä. Keskitymme mm. laulajan ja puhujan anatomiaan, asentoon, hengitykseen ja tunteiden tietoiseen käyttöön kehollisen ilmaisun tukena. Teemme myös helppoja ääniharjoituksia. Ryhmämuotoisen opetuksen puitteissa yhdistämme vankkaa teoriaa ja tehokkaita käytännön harjoitteita, kuuntelemme ja keskustelemme. Kurssi soveltuu sekä vasta-alkajille vankaksi pohjaksi äänenkäytön opiskelemiseen, että jo hiukan edistyneemmille käteväksi kertaukseksi ja uusien oivallusten lähteeksi.

Osta paikkasi kurssille Laulutuntikaupasta!